sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Saksan maalla

Takana on 21 tunnin ja reilun 2.000 km:n ajo takana. Matkaan on myös mahtunut kolme lauttamatkaa ja yksi pikainen hotelli yöpyminen Hampurissa. Perillä Rustissa sataa vettä eli aurinko ja lämpö, jota lähdettiin hakemaan saa vielä odotttaa. Tosin ei tuo sade tuntunut poikia haittaavan, sillä he vetivät heti saavuttuamme uikkarit jalkaan ja hyppäsivät Gastahausin altaaseen. Matka on sujunut yhtä kommellusta lukuunottamatta loistavasti. Olin ajatellut että ajaisimme Tanskan läpi E47-tietä ja siitä lautalla Putgardeniin Saksaan, mutta GPS:llä oli toinen reitti mielessä... Ehkä olisi vaan pitänyt kuunnella navia ja ajaa 150 km ylimääräistä, sillä paluu ajattelemalleni reitille toi reilun kolmen tunnin ylimääräisen ajon :(
Heti Saksaan saavuttuamme saimme todeta että autobahn on ajamista varten. Ajoin reilua 170km/h ja vasemmalta huitaisi Porche ohi heittämällä.
No perille Hampuriin saavuttiin klo 21 maissa (lähtö Tukholmasta oli klo 6) väsyneinä eli uni maistui.

Aamulla lähdimme pirteinä kohti Rustia ja koko matka taittui hienosti autobanhnia. Matkalla oli kyllä poikkeuksellisen paljon tietöitä, mutta ei ne matkan tekoa haitanneet. Yhtään kunnon ruuhkaa ei tullut todistettua, vaan kaikesta huolimatta saimme ajaa hyvää vauhtia koko Saksan halki. Lounastimme tutussa ja turvallisessa McDonalsissa moottoritien varrella ja tulihan todistettua etteivät kaikki halua/osaa puhua englantia. En ole edes Ranskassa kokenut yhtä hankalaa hampurilaistilausta, myyjä ei edes yrittänyt puhua englantia, vaan ämpytti vaan saksaa. No syötävää saatiin ja maha täynnä oli mukavampi jatkaa matkaa.

Nyt siis perillä Rustissa ja valmistaudutaan illalliselle sekä EM-kisojen finaaliin. Muutama tuoppi saattaa maistua ennen nukkumaan menoa. Toivotaan että huomenna ei sada, sillä tarkoitus olisi hurvitella Europa Parkissa, siitä sitten seuraavalla kerralla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti