tiistai 3. heinäkuuta 2012

Euroopan katolla

Tänään siirryttiin Saksasta Sveitsiin ja matka ei ollut onneksi turhan pitkä, ensimmäinen siirtymä kesti vain reilun tunnin. Suunnitelmissa oli katsastaa Reininputoukset (http://en.wikipedia.org/wiki/Rhine_Falls). Matkalla tuli nähtyä kaikki Sveitsin stereotypiat - isot alppitalot, lehmät laitumilla, sumuiset alppien huiput yms.

Kyllä täytyy sanoa ettei luonnon "huvipuistoille" pärjää mikään. Oli upea kokemus nähdä Euroopan suurin vesiputous, eikä pelkästään nähdä, vaan kokea se aivan kuohujen keskellä. Menimme lautalla putouksen keskellä olevalle saarelle, johon oli tehty pieni  näköalatasanne. Kun lautta lähestyi saarta joutui kuski ajamaan aivan putoksen alle, jolloin allekirjoittaneen jalat kyllä menivät veteläksi, sen verran mahtavat kuohut olivat. Kameralla tuli räpsittyä reilusti kuvia, mutta ei sitä voimaa/ääntä saa tallennettua kameraan, se täytyy itse kokea.

Putouksen jälkeen lähdimme ajamaan kohti päämääräämme Bullea, Fribourgin maakunnassa. Kun lähestyimme Bullea, rupesi myös aurinko pikku hiljaa paistamaan pilvien lomasta, lopultakin. Matkalla pysähdyimme Gruyère järven rannalle, ja maisemat olivat kerrassaan mahtavat. Saavuimme hotellillemme turhan aikaisin, mutta saimmehan aikaa kierrellä katselemassa paikkoja. Kun lopulta saimme huoneen, olihan yllätys että saimme kolmen huoneen hyvin varustellun asunnon hotellin viereisestä talosta. Väsyneinä reissusta päätimme että syömme hotellilla, jonka ravintolaa (http://www.restaurantdelatour.ch/) oli kehuttu useassa paikassa. Ruoka oli kyllä erittäin hyvää, mutta lasku oli ikävä yllätys. Palvelu oli loistavaa ja saimmekin monia hyviä vinkkejä huomiselle päivälle - suklaatehdas, kelkkarata sekä köysirata eli taas on tulevalle päivälle aktiviteetteja tiedossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti