keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Loistava valinta

Kun suunnittelimme matkaa, yritimme saada majoituksen Sveitsin osalta Genevejärven lähettyviltä. Meitä ei onnistanut ja päädyimme Bulle (http://en.wikipedia.org/wiki/Bulle) nimiseen kyläpahaseen, onneksemme. Paikka on aivan  loistava! Muutaman kilometrin säteellä löytyi juuri sitä, mitä lähdimme hakemaan. Olemme päivän aikana nähneet vaikka ja mitä. Alue on kuuluisa juustoistaan ja suklaastaan, joten täytyihän niihin tutustua tarkemmin.

Aloitimme päivän tutustumalla suklaatehtaaseen (http://www.cailler.ch/en/Home.aspx), jota netissä oli kuvattu Jali ja suklaatehdas elokuvan vertaiseksi kokemukseksi, ja kyllähän se sitä olikin. Paikassa oli upeasti toteutettu kierros suklaan historiaan, maisteluita unohtamatta. Kymmenen suklaapalan jälkeen rupesi tökkimään, vaikka se olikin loistavan makuista. Tuliaisetkin tuli hankittua, mutta ennen seuraava kohdetta jouduimme viemään ne hotellin jääkaappin, etteivät ne olisi sulaneet autoon.


Tämän jälkeen kävimme Gruyèren keskiaikaisessa kylässä (http://en.wikipedia.org/wiki/Gruy%C3%A8res), johon ei autoilla ole asiaa. Kylä oli kukkulan laella halliten ympäristöään. Yllätykseksemme kylässä oli myös H.R. Gigerin museo sekä baari eli lisää "kulttuuria" tarjolla. Paikka oli täynnä upeita lounaspaikkoja, mutta edellisen illan laskun johdosta päätimme tyytyä kevyeen lähikaupan croisant lounaaseen.


Iltapäivällä piipahdimme muutaman kilometrin päässä sijaitsevalla Le Molèson vuorella (http://www.moleson.ch/). Paikassa oli kelkkarata jota pojat halusivat laskea. Itse laskin rataa nuorimman poikani kanssa, joka huusi kelkan kyydissä lisää vauhtia... vanha ei enää uskaltanut mennä kovempaa. Tarkoituksemme oli käydä huipulla 2.000 metrin korkeudessa, mutta harmiksemme huippu oli pilvien peitossa eli näkymiä sieltä ei ollut. Pääsimme kuitenkin "puoliväliin" eli Plan Franceyhin (1.560m), josta saimme ihailla upeita maisemia. Matka jo tuohon pisteeseen oli päätä huimaava, ainakin näin kokemattomalle alppinistille.


Paluumatkalla hotellille käväisimme Gruyéren juustotehtaassa, jonka juustot ovat erittäin maukkaita ja onneksi kotoisasta Citymarketistakin löytyy ko. merkkiä.

Rankan, mutta antoisan päivän jälkeen pojilla oli kova hinku päästä uimaan ja onneksi löysimme pienen etsimisen jälkeen lähistöltä (Broc`n kylästä) uimapaikan, jossa pojat pääsivät kastautumaan.

Näitä tämän päivän kokemuksia sulatellessa menee hetki, mutta huomenna on aika uusille seikkailuille. Sitä ennen autossa olisi taas istuttava reilu 5 tuntia, ennen Italian hellettä ja Välimerta... ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti